Ystäväni ja sukulaiseni kyselevät minulta usein, millainen on ”normipäivä” museolla? Yhdellä sanalla ei tähänkään kysymykseen pysty vastaamaan – toisaalta, mitä toimenkuvaa sitä kykenisikään yhdellä sanalla avaamaan. Esitettyyn kysymykseen lapset voisivat vastata, että pystyypäs: opettaja opettaa, lääkäri leikkaa, pappi rukoilee ja opas opastaa. Totta, ja museoassistentti työskentelee päivittäin myös lasten kanssa. Oppaan roolissa hän johdattaa nämä pienet museovieraat merirosvojen ja rikkaiden kauppiaiden maailmaan Aboa Vetuksen keskiaikaisissa raunioissa.
Museolla järjestetään nyt kaksi kertaa päivässä suomenkielinen lasten Seikkailukierros, jossa assarit saavat kuulla näiden pienet seikkailijoiden nokkelia kommentteja. Perinteen mukaisesti assarit vetävät Seikkailukierrosten lisäksi myös yleisöopastuksia kolmella eri kielellä. Niitä pidetään näinä ruuhkaisimpina kesän viikkoina kahdesti päivässä.
Seikkailukierrokset, ainakin itselleni, ovat irtiotto perusopastuksista eli yleisöopastuksista. Ne antavat mukavaa vaihtelua hyvin fakta- ja historiapainotteiseen opastamiseen, joka on aikuisille suunnattua tietoa 1200-luvulta aina tähän päivään asti. Yleisöopastuksiin kuuluu historiallis-arkeologisen puolen lisäksi nykytaiteen puoli, joka tuo pakettiin omat mausteensa. Museo-oppaan pitää keskiajan lisäksi hallita myös uusiaika sekä moderni taide, tässä tilanteessa nykytaide.
Assarin työpäivän kaavoihin kangistumista vastaan taistelee myös yleisöopastaminen ruotsin ja englannin kielellä, mikä ainakin näin suomenkieltä äidinkielenään puhuvalle tuottaa omat haasteensa. Vaikka sitä pärjää yliopistolla ruotsinkielisten tenttikirjojen kanssa ja kaupan kassalla hyvin med ”fjorton nittifem tack”, on eri asia opetella juuri museomiljöötä, historiallista aineistoa ja taidetta koskeva yksityiskohtainen sanasto. Myös tämän sanaston käyttäminen itse puhetilanteessa on haastavaa. Ja puhetilannehan on lähestulkoon aina monologi. Monologin rikkoo ajoittain toki (onneksi) museovieraiden kysymykset, jotka voivat antaa pohjan hyvinkin hedelmälliselle keskustelulle. Vaikeistakin kysymyksistä huolimatta itse kannatan osallistuvaa yleisöopastamista, jolla tarkoitan asiakkaiden esittämiä kysymyksiä ja kommentteja. Itselleni vaikeinta on opastaa, jos ryhmään ei saa minkäänlaista kontaktia, oli kieli sitten mikä tahansa.
Seikkailukierroksilla lapset antavat lapsenomaiseen tyyliinsä suoriakin kommentteja, jotka saavat oppaalle hymyn huulille: ”Hei, sä et löytänyt täältä yhtäkään aarretta, sun tarvii varmaan ostaa silmälasit, kun me nähtiin ne kaikki.” Kollegani taas esitti lapsille kysymyksen kahdesta alueelta löydetystä porsaan ja koiran luurangosta:
- Mitäköhän nuo voisivat olla?
- Dinosauruksii!
- Ei taida olla. Ei niin vanhoja kuin dinosaurukset, jotain keskiajalta?
- Jeesus!
- Eih… Vähän nuorempia. Minkä luurankoja ne voisivat olla?
- Mummon!
Keskustelun kulku kuvaa mielestäni hyvin pienten lasten aikakäsitystä. Se antaa toisaalta pohjaa myös historiallisessa ympäristössä tehtävälle Seikkailukierrokselle. Kierroksella pyritään kulkemaan lasten ajatusten johdattelemina ja tuomaan tarinan opettavainen puoli mukaan leikin kautta.
Seikkailukierrosten ja yleisöopastusten lisäksi assareiden päivät kuluvat toimistolla. Siellä on aina jonkinnäköistä hoidettavaa. Osa tehtävistä on projektiluontoisia ja osa taas rutiininomaisia päivittäin hoidettavia. Voisiko siten sanoa, että assarin perustyöpäivä sisältää niin toimistotyötä, opastuksia, seikkailukierroksia ja paljon kaikkea siltä väliltä? Itselläni mielikuva museoista on tämän työn kautta muuttunut – aiemmin mielsin, ehkä Louvrea ja Ateenan arkeologista museota lukuunottamatta, museot hyvin staattisiksi paikoiksi, jossa ihmiset kävelevät hiipien ja puhuvat kuiskaten kuten kirjastoissa. Mielikuva tuntuu tällä hetkellä melko kaukaiselta. Työpäivät täyttyvät puheesta, äänistä ja kuvista sekä ennenkaikkea ihmisistä, joita museokulttuuri ja sen säilyminen edellyttävät niin tänään kuin huomennakin.
Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti