Cia Rinnettä voi pitää jossain määrin maailmankansalaisena. Hän on syntynyt Ruotsissa Göteborgissa, viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Saksassa, opiskellut Frankfurtissa, Ateenassa sekä Helsingissä ja myöhemmin päätynyt Tanskan kautta takaisin Saksaan, Berliiniin. Puhumattakaan maista, joissa hän on matkustanut. Biennaalissa hän edustaa Suomea suomalaisten kuraattorien Visa Suonpään ja Patrik Söderlundin pyynnöstä.
Luonnollisesti tausta näkyy Rinteen töissä. Hän yhdistelee teoksissaan sulavasti eri kieliä, pääosin englantia, ranskaa ja saksaa. Kiinnostus kieleen onkin keskeisessä osassa: taiteilijalla on innostus ja kyky nähdä sanat ja lauseet uudessa valossa, totutusta poikkeavasti. Rinne sanookin, että hän on aina kokenut tärkeäksi uusien kielien opettelun, oli se sitten maassa asumisen tai matkustelun inspiroimaa.
Biennaalijulkaisussa Alan Prohm mainitsee Rinteen töistä kirjoittaessaan lukemisen ilon ja yllätyksellisyyden. Hänen mukaansa Rinteen luomukset tarjoavat lukijalle kokemuksia lukutaidon kehittymisestä: työt mahdollistavat kieliopilla, sanastolla, viitekehyksillä ja merkityskentillä pallottelemisen ja leikkimisen. Töitä ymmärtääkseen lukijan on oltava utelias ja seurattava johtolankoja, hän on ikään kuin lapsi uuden kielen edessä.
Ehkä tässä piileekin osa teosten viehättävyyttä. Lukija ei aluksi tiedä miten lukea ja miten tulkita, kunnes hän oivalluksen kautta pääsee jyvälle teoksen säännöistä. Uuden oppiminen ja oivaltaminen puolestaan saavat yleensä aikaan ilahtumisen tunteen. Itseäni ainakin alkaa aina hymyilyttää Cian töiden äärellä. Löydän sieltä joka kerta jotain uutta tarkasteltavaa ja ihasteltavaa.
Rinteen teokset eivät kuitenkaan ole vain kirjallisia. Ne ovat myös vahvasti visuaalisia mukana olevien esineiden ja sommittelun takia. Äänellistä puoltakaan ei ole unohdettu: yhdessä työssä Rinne lukee runojaan erilaisten äänten ja musiikin säestämänä. Ääneen luettuna runot kuulostavat korvaani laululta, eikä todellakaan haittaa, vaikkei ymmärtäisi kaikkia käytettyjä kieliä.
Mutta annetaan puheenvuoro taiteilijalle!
Työskentelet paljon sanojen parissa. Voisitko kuvailla itseäsi ihmisenä kolmella sanalla. Entä mitkä olisivat ne kolme sanaa kuvaamaan sinua taiteilijana?
i |m possible; see, eye, a.
Miten päädyit runojen ja taiteen pariin?
Minua on aina kiinnostanut sanat ja kirjoitus yhdistettynä taiteeseen. Olen kirjoittanut lyhyitä, lähinnä Fluxus-tyyppisiä, tekstejä eri kielillä jo kouluajoista lähtien. Toisinaan yhdistin näihin yksinkertaisia kuvia. Kun opiskelin filosofiaa Frankfurtin, Helsingin ja Ateenan yliopistoissa, aloin työskennellä valokuvaaja Joakim Eskildsenin kanssa. Teimme erilaisia dokumenttiprojekteja, joiden ohessa aloin mm. nauhoittaa ääniä ja opetella lisää kieliä. Näiden lisäksi työskentelin tekstien, taittamisen ja kirjantekemisen parissa. Siihen aikaan teimme kaiken itse, suunnittelusta sitomiseen. Kun siis sain yhden vihon täyteen tekstejäni, luonnollinen askel oli koostaa niistä kirja. Zaroum julkaistiin vuonna 2001. Tämän jälkeen olen työskennellyt hyvin erityypisten tekstien kanssa esimerkiksi lausuntailtojen, installaatioiden ja äänitöiden yhteydessä. Ääniteoksen sounds for soloists tein Sebastian Eskildsenin kanssa vuosina 2010 - 2011. Uudet tekstit julkaistiin kirjassa notes for soloists vuonna 2009 OEI Editörin toimesta.
Miten löysit oman tapasi työskennellä, runot ja visuaalisemman taiteen? Entä onko työskentelyssäsi tapahtunut muutoksia?
Kirjallisuus ja kirjat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Luin lapsena paljon ja kirjoittelin novelleja. Pikkuhiljaa kiinnostukseni siirtyi kohti tekstejä, joista on riisuttu pois kaikki ylimääräinen ja turha. Tällaisina pidän esimerkiksi filosofisia tekstejä, ainakin jossain määrin. Siirryin siis kohti tekstiä taiteessa, tai tekstiä taiteena. Siinä voi olla mielestäni samaa tiheyttä, mutta myös uutta ulottuvuutta olematta silti liian vilpitöntä. Leikin sanoilla ja kielellä oppitunneilla ja myöhemmin kirjoitin tekstejä toisinaan erikoisenkin filosofisen kielen inspiroimana. Näin ollen monet ensimmäisistä teksteistäni ovat saaneet alkunsa kirjojen ja vihkojen reunamerkintöinä.
Voisin sanoa, että kirjoittamisessani on tapahtunut muutosta visuaalisemmasta soinnukkampaan. Ensimmäisessä kirjassani oli paljon yksinkertaisia piirroksia. Mielsin sen myös itse hyvin visuaaliseksi. Toisessa kirjassa sen sijaan keskitytään enemmänkin kielen äänellisiin piirteisiin. Osa uusista teksteistä on myös aiempaa poliittisempia.
Kun kirjoitan, keskityn tekstiin ja yritän olla ajattelematta mitään muuta. Ensimmäisen kirjan kohdalla tilanne oli kuitenkin toinen: useat zaroumin tekstit voi nähdä myös luonnoksina, jotka ajattelin käsinkosketeltavina tai jopa liikkuvina kappaleina. Tämä toteutuikin osittain internetpohjaisessa teoksessa archives zaroum. Kun taas työskentelen näyttelyä varten, aloitan materiaalista. Saankin usein idean tekstiä varten juuri esineestä itsestään. Tällöin asioita pitää suunitella enemmän ja ottaa lukuisia eri asioita huomioon samanaikaisesti. Näin ollen työskentelyprosessini voi olla hyvinkin erilainen riippuen työstä, mutta aina nautinnollinen.
Voisitko kertoa työskentelyprosessistasi hieman tarkemmin? Poikkesiko työskentelysi Biennaalia varten jotenkin normaalista? Entä mistä saat inspiraatiota?
Teokset syntyvät melko sattumanvaraisesti. En yleensä koskaan suunnittele kirjoittavani jotain, ideat ilmestyvät silloin, kun teen jotain muuta. Ehkä tämä selittää sen, miksi minulla kesti noin seitsemän vuotta kerätä töitä jokaista kirjaani varten.
Valmistautessani Biennaalia varten vauhti oli aivan erilainen. Minun oli työskenneltävä hyvin intensiivisesti, siis laitettava itseni tilanteeseen, jossa pystyin luomaan esimerkiksi h/ombres teoksen 77 erilaista runoa. Minulla oli jo pitkään ollut ideana käyttää keräämiäni vanhoja postikortteja jossain työssä, ja tämä oli loistava tilaisuus siihen.
On olemassa monia töitä, jotka ovat minulle hyvin merkittäviä, mutta erityisesti inspiraation lähteinä ovat olleet Tomas Schmit, Arthur Köpcke ja Lev Rubinstein. Heidän kohdallaan minua puhuttelee nimenomaan täydellisen vapaa lähestymistapa sekä erinomainen huumorintaju.
Biennaalitöissäsi on kirjoitettuja sanoja ja runoja, esineitä sekä ääntä. Mikä on omasta mielestäni näiden suhde? Entä onko joku näistä tärkeämpi kuin muut?
Kirjoitettu sana, kirja, ääni, esineet. Ne tulevat tässä järjestyksessä. Idea tai ajatus on kaikista keskeisin. Mielestäni juuri kirja on perimmäisin ja lopullisin taideteos, koska siihen kerätään kaikki pienemmät teokset tiivistyneessä ja selkeässä muodossa. Ihannetilanteessa kirjan kanssa ei myöskään tarvitse tehdä kompromisseja. Sen sijaan näyttelyssä tai lausuntatapahtumassa on aina tekijöitä, joita ei voi itse hallita. Tämä tekeekin niistä haastavia ja toki kiinnostavia, mutta näen nämä tilanteet enemmän prosessin osina, materiaalin kanssa työskentelemisenä, testaamisena ja oppimisena. Näyttelyssä tai lausuntatapahtumassa voi vielä kehittyä ja muuttaa asioita kerrasta toiseen. Kirja puolestaan on lopullinen. Siksi se tulisikin tehdä mahdollisimman huolella, ainoa mahdollisuus muutoksiin ja korjauksiin kun tulee vasta uusien painoksien myötä.
Ääniteoksien kohdalla oma osuuteni keskittyy tekstien tuottamiseen ja lausumiseen. Musiikki- ja äänisuunnittelu on kokonaan Sebastian Eskildsenin käsialaa. Voin tottakai kertoa mielipiteeni ja usein teenkin käsikirjoituksen myös äänelle, mutta muuten on osoittautunut järkeväksi jättää lopullinen vaihe Sebastianille. Hänellä on niin paljon ideoita ja taitoa, ettei minun tarvitse puuttua työhön enää loppumetreillä.
Tunnustaudutko keräilijäksi?
Pienessä mittakaavassa kyllä. Kerään vanhoja esineitä ja paperia. Ennen keräsin myös ruosteisia esineitä, mutta muutettuani niin usein minun oli rajoitettava keräilyäni helpommin hallittaviin materiaaleihin. Rakastan vanhoja kirjoituskoneita, puhelimia ja matkalaukkuja. Yhdessä näistä matkalaukuista säilytänkin erilaisia keräämiäni papereita: kortteja, kirjekuoria ja muita erikoisia esineitä, jotka saattavat jonain päivänä olla hyödyksi.
Mitä ajattelit, kun sinua pyydettiin mukaan Turku Biennaaliin?
Ensin ajattelin, että kyseessä oli väärinkäsitys. En pidä itseäni varsinaisesti taiteilijana, joten kutsu oli suuri kunnia. Olin hyvin iloinen, että joku oli nähnyt tai ymmärtänyt jotain teksteissäni. Arvostan siis todella Visa Suonpään ja Patrik Söderlundin osoittamaa avoimmutta.
Mitä mieltä olet Biennaalista ja muiden taiteilijoiden töistä? Onko sinulla jotain suosikkia?
Se, että monet töistä sopivat niin hyvin yhteen yllätti minut. Tämä ei ole ollenkaan tavallista ryhmänäyttelyissä, vaikka kaikille olisikin annettu sama teema. Kaikki työt olivat omalla tavallaan kiehtovia. Oli mielenkiintoista nähdä Giulio Frigo, Elena Gubanova ja Ivan Govorkov työn touhussa. Samoin Ignacio Uriarten hienot paperityöt, Rubén Grilon hienostunut installaatio ja Job Ramosin teksti- ja videotyöt herättivät huomioni. Mauro Vignandon suuri kyltti on kaunis, aivan kuten Huyn-Jin Kwakin ja Magnus Bärtåsin valokuvat. Erityisen paljon pidin kuitenkin hieman käsitteellisemmistä töistä, kuten Ana García-Pinedan työstä ja Kajsa Dahlbergin kirjasta.
Oliko sinulle annettu näyttelytila sopiva töitäsi varten?
Huone, joka minulle annettiin oli alkuun vaikea, koska se sijaitsee kulmassa ja sitä halkaisee puolikas seinä. Kun ääni-installaatio asennettiin, minulle tuli sellainen tunne, että kaikki työt ikään kuin vetivät toisiaan puoleensa ja tilasta tuli kokonainen. Kaikkien pienten töiden ja valojen ansiosta se muistuttaa mielestäni pientä japanilaista työhuonetta.
Onko jotain, mitä haluaisit sanoa museokävijälle kun hän katsoo ja kuuntelee töitäsi?
Toivon, ettei hän ole kiireinen. Vaikka tekstini ovat melko lyhyitä, ne vaativat silti aikaa avautuakseen.
Jos et pääse paikalle katsomaan näyttelyä, teoksia löytyy myös internetistä. Suosittelen tutustumista muutenkin!
Interaktiivinen työ archives zaroum:
http://www.afsnitp.dk/galleri/archiveszaroum/
Ääni-installaatio sounds for soloists:
http://media.sas.upenn.edu/pennsound/authors/Rinne/Rinne-Cia_Complete-Reading_Sounds-For-Soloists_2011.mp3
Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti