Nyt tarkoituksenani ei ole aloittaa valtaisaa aivopesua, vaan yksinkertaisesti kertoa omia ajatuksiani ja havaintojani museomaailmasta. Taustastani sen verran, että olen suorittanut yliopistossa museologian perusopinnot ja pikkuhiljaa syttyneen museokiinnostuksen innoittamana luen vielä vähän syvemmälle aiheeseen porautuvat aineopinnot. Kaikki museossa työskentelevät eivät kuitenkaan välttämättä ole opiskelleet museologiaa, vaan työntekijöillä on mitä erilaisempia taustoja. Toki yleisimmät yhdistelmät sisältävät kansatieteen, historian tai taidehistorian opintoja, mutta myös markkinointi, viestintä, suomen kieli, käsityöläisyys ja taideaineet ovat yhtä varteenotettavia alalla. Itse näkisin, että tässä piilee osaltaan museoalan rikkaus. Koulutustaustoiltaan erilaiset ihmiset tuovat museoihin omat vahvuutensa, ja täten kenttä on parhaimmillaan monipuolinen ja vaihteleva.
Oma museotyöhistoriani käsittää toistaiseksi vain yhdessä museossa toimimisen. Olen kuitenkin saanut aloittaa hyvin monipuolisessa museoympäristössä, historian ja nykytaiteen parissa. Luonnollisesti tämä vaikuttaa näkemyksiini. Onkin syytä muistaa, että tällaisten ns. yhdistelmämuseoiden lisäksi on olemassa paljon yhteen teemaan keskittyviä museoita, ja näitäkin on maassamme mahdottoman eri kokoisia ja erilaisia, pienistä paikallismuseoista valtaviin näyttelytiloihin.
Mihin sitten tarvitsemme näitä kaikkia museoita? Mikä oikeuttaa uusien museoiden perustamisen ja kaikkien vanhojen säilyttämisen? Nämä kysymykset ovat toki sellaisia, jotka aina askarruttavat museoalan ammattilaisia, ja joista tavallisillakin ihmisillä on omat mielipiteensä. Erityisesti pienten museoiden kohtalosta käydään jatkuvasti keskustelua, kun kaiken pitäisi olla niin taloudellisesti tuottavaa. On myös selvää, etteivät kaikki ihmiset pidä museoita tärkeinä. He eivät ymmärrä mitä hyötyä museoista on, ja ehkä he eivät ole koskaan kokeneet mukavaa tai innostavaa museokäyntiä. Eikä siinä ole mitään vikaa, jokaiselle jotain.
Itse olen kuitenkin ihastunut museoihin pikkuhiljaa. Muistan kun kouluikäisenä, etenkin yläasteella, kouluretket museoihin tuntuivat puuduttavilta. Museo-oppaana oli aina joku täti, jonka jutut olivat tylsiä ja saivat aikaan pelkkiä haukotuksia. Tällöin museossa vietetyt tunnit tuntuivat loputtoman pitkiltä. Vasta myöhemmin museokäynnit alkoivat kiinnostaa. Ehkä tämä johtui siitä, että kohteet sai valita itse, tai ehkä muutos liittyy suoremmin ikään ja aikuistumiseen.
Eipä silti, tämänkään jälkeen museokäynnit eivät ole vakuuttaneet joka kerta. Tottakai omat kiinnostuksen kohteet vaikuttavat siihen, miten kokee erilaiset museot. Tosiasia on myös se, että toiset museot panostavat enemmän kekseliääseen esillelaittoon sekä esimerkiksi jonkinlaiseen elävöittävään tarinaan, toisten luottaessa perinteisempään ja vähäeleisempään näyttelynrakentamiseen. Näiden kohdallakaan ei ole yhtä oikeaa, joka tilanteessa toimivaa ratkaisua, vaan toisinaan perinteisempi tapa voi toimia erikoisempaa ratkaisua paremmin. Trendi kuitenkin vaikuttaa olevan se, että näyttelyissä pyritään yhä enemmän elävän museon rakentamiseen.
Aloittaessani museoharjoittelun tänä keväänä koin jonkinasteisen heräämisen. Omia opastuksia varten oli käytävä seuraamassa muiden opastuksia ja näiden myötä huomasin, kuinka paljon enemmän museosta saikaan irti juuri opastuksen ansiosta. Ennen olin aina kiertänyt näyttelyitä omissa oloissani. Yleisöopastukselle meneminen tuntui jopa vaikealta, lähteväthän ne aina vain tiettyyn aikaan ja kestävätkin vaikka kuinka kauan. Opastusten avulla meidänkin museomme rauniot ja esineet alkoivat kertoa omaa tarinaansa, sellaista, jota en olisi voinut ammentaa omasta päästäni tai näyttelytekstejä lukemalla. Yhtälailla innostuin yhtäkkiä nykytaiteesta, vaikka ennen se oli tuntunut kovin vaikeasti lähestyttävältä.
Olenkin sitä mieltä, että opastukset ovat hyvin tärkeä osa museokokemusta. Ne elävöittävät näyttelyä kuin näyttelyä. Toki museoissa on mielestäni yhä mukava kiertää omaakin tahtia, mutta tämä ei poissulje opastukselle osallistumista. Toisin kuin joskus kuvitellaan, yleisöopastukselta voi lähteä kesken pois, osallistuminen ei siis velvoita mihinkään. Itse opastamisessa on aina omat haasteensa, on siis yritettävä saada kävijät innostumaan aiheesta. Myös ne pakolla museoon raahatut yläastelaiset. Opas on osaltaan vastuussa kävijöiden museokokemusta, siitä millainen mielikuva ja tunne heille jää vierailustaan. Opastamisen ei myöskään ole tarkoitus olla pelkkää oppaan monologia, vaan keskustelu on aina tervetullutta. Oppaankin näkökulmasta kävijöiden kommentit ja huomiot ovat virkistäviä ja tärkeitä.
Opastusten lisäksi ainakin meidän museossamme järjestetään paljon kävijöille suunnattua ohjelmaa. Erityisesti Biennaaliin liittyy vaikka minkälaista tapahtumaa näyttelyvieraista luentoihin ja performansseihin. Kaksi viimeistä viikkoa ovat tarjonneet taiteilija Cia Rinteen runonlausumista, psykologi Pirkko Lahden ajatuksia taiteen ja mielen hyvinvoinnin yhteydestä sekä Jyväskylän yliopiston taidehistorian professori Annika Waenerbergin huomioita ja tulkintoja näyttelyn teoksista. Pyrkimyksenä on siis syventää käyntikokemusta ennestään ja tarjota kävijöille tuoreita näkökulmia.
Museossa voi tapahtua muutakin. Olen ollut valtavan ilahtunut ja vaikuttunut siitä, miten elävä museomme on. Esimerkiksi lauantaisin kahvilamme täyttyy jazzista ja brunssista nauttivista ihmisistä, toissa viikonloppuna joen rantatiellä askarreltiin mehukattitölkeistä lamppuja Flux Auran johdattamana. Ensi viikolla taas aherramme keskiaikamarkkinoiden parissa, mihin liittyy itse markkinatouhun lisäksi esimerkiksi museon erikoisopatuksia. Koko kesän ajan museon tiloissa seikkailee myös pieniä, viikottain vaihtuvia kesäkoululaisia. Lapsuuteni mielikuvien pölyinen ja tylsä museo on tästä kaukana.
Mielestäni museoilla on paikkansa ja merkityksensä. Museoon voi mennä oppimaan, näkemään ja kokemaan. Parhaimmillaan näyttelyt herättävät ajatuksia ja uusia tapoja hahmottaa kulttuuria, ehkä jopa maailmaa. Olen usein näyttelyssä käytyäni aivan haltioissani ja ihastuksissani, siis tunnen ja koen vahvasti. Nykymaailmassa, jossa kaikki tuntuu pyörivän enemmän tai vähemmän rahan, kaupallisuuden ja talouden ympärillä, on elintärkeää olla paikkoja, jotka on pyhitetty kulttuurille, ihmisyydelle, historialle ja kokemiselle. Museo on paikka, jossa voi pysähtyä hetkeksi ja irtautua arjen normaaleista kuvioista. Ei kaiken tarvitse olla aina supertuottavaa. Joskus mietin, miten saisimme tietoa ja elämyksiä historiasta sekä taiteesta, mikäli museot katoaisivat maailmasta. Varmasti kirjoista sekä kertomuksista, mutta jotain jäisi varmasti puuttumaan - nimittäin elämys.
Maria
